
Suomen naispelaajat Salonen, Blomroos ja Eskelinen
09.08.2016
Eveliina Salonen
Olen 16-vuotias Eveliina Salonen Valkeakoskelta. Aloitin frisbeegolfin 2012 loppuvuodesta. Tämä vuosi on kolmas kilpailukauteni. Innostus tämän lajin pariin lähti, kun keksimme kaverini kanssa mennä kokeilemaan lelukiekoilla uutta rataa, joka juuri oli rakennettu paikkakunnallemme. Seuraavana päivänä olimme jo ostamassa urheilukaupasta kunnollisia kiekkoja.
Pidän omina vahvuuksinani monipuolisuutta, eli heitän rystyheittojen lisäksi myös kämmenheittoja paljon, sekä draivin pituuttani. Kehitettävää olisi vielä ainakin tarkkuudessa, puttipelissä ja myös pääpelissä.
OIen lyhyen “urani” aikana ehtinyt kilpailemaan monissa kilpailuissa, mutta tärkeimpinä pidän vuoden 2014 naisten SM-hopeaa, jonka saavutin ensimmäisissä SM-kilpailuissani, vuoden 2015 ja 2016 naisten SM-kulta sekä Tali Open 2016 voittoa. Itse en ole aikaisemmin ollut EM-kisoissa, mutta odotan niitä todella innoissani! On todella hienoa päästä pelaamaan EM-kisoihin sekä pelata ne vielä Suomessa! Tavoitteita minulla EM-kisoihin on sijoittua kolmen parhaan joukkoon ja pelata ehjä ja hyvä kilpailu. Ennen EM-kisoja yritän treenata niin paljon kun ehdin ja keskittyä paljon puttipeliin. Aion myös käydä muutamissa kilpailuissa.

Eveliina Salonen Kuva: Eino Ansio/Innova Champion Europe
Henna Blomroos
Olen Henna Blomroos Raumalta. Olen 16-vuotias ja aloitin frisbeegolfin 2011 kesän alussa. Kilpailemaan aloin vuonna 2013. Lajin löysin luokkakaverini kautta, kun kaverini pyysi mukaan heittelemään. Laji tempaisi minut samantien mukaansa.
Vahvuuteni pelissä on drive ja sen pituus. Drivessani on harvoin vaikeuksia. Heikkouteni on lähipeli. Putti- ja lähestymisheitoissa on paljon parantamisen varaa. Olen kilpaillut aika paljon, jonka myötä ehtinyt kilpailemaan myös ulkomailla.
Minun merkittävimmät saavutukset lajin parissa on 2014 vuoden Suomen mestaruus, 2015 ja 2016 SM-hopeat. EM-kisoissa en ole ennen ollut, joten minulle on suuri kunnia päästä niihin nyt. Odotan kisoja erittäin paljon.
Tavoitteeni on pelata hyvää omaa peliä ja onnistua siinä. Sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon olisi minulle hieno saavutus.

Henna Blomroos Kuva: Eino Ansio/Innova Champion Europe
Jenni Eskelinen
Olen Jenni Eskelinen, oululainen liikunnanohjaaja. Tällä hetkellä kuuluu hyvää, aurinko paistaa ja kesäloma on alkanut. Loman kunniaksi kävin aamulla kiertämässä Meri-Toppilan frisbeegolfradan. Meri-Toppilan tavoin oli aika tuulinen keli. Rata on todella kaunis, koska se sijaitsee meren rannalla.
Palataan ajassa 7 vuotta taaksepäin, vuosi oli 2009. Sain syntymäpäivälahjaksi frisbeegolfkiekkoja. Ihmettelin silloin mitä kiekot olivat, mutta ei muutakuin kokeilemaan. Minut vietiin Hiirosen frisbeegolfradalle. Olin aika innoissani minulle uudesta lajista ja hurahdinkin lajiin samantien. Pari vuotta kuljin frisbeegolfradoilla höntsäillen kunnes vuonna 2012 liityin Oulun Frisbeeseuraan. Samana vuonna aloin myös määrätietoisesti treenata lajia. Vuonna 2013 osallistuin ensimmäisiin kisoihin ja jo kisadebyyttivuonna löysin itseni pelaamassa SM-kisojen finaalia kärkikortissa.
Oulussa on hyvät puitteet treenata lajia. Täysimittaisia frisbeegolfratoja löytyy Oulun seudulta 7 kpl ja muutamia pienempiä ratoja. Lisäksi Oulun frisbeegolfseurat ovat aktiivisia toimijoita. Oulussa on 4 frisbeegolfseuraa, joista isoin seura on oma seurani Oulun frisbeeseura ry.
Vahvuuteni pelaajana alkaa olla kokemus. Kisasin paljon 2014-2015, joten kisajännityksistä olen suurimmaksi osaksi päässyt irti. Olen kova jännittämään, mutta huomaan, että jännittämistä pystyn jo hallitsemaan. Olen myös tekninen heittäjä ja minulle sopii metsätyyliset radat. Heikkoutena voisin sanoa ajan puutteen. Käyn töissä, vielä hetken opiskelen myös ja samalla yritän ehtiä mahdollisimman paljon pelata ja treenata. Välillä näiden kolmen asian yhteensovittaminen on hankalaa. Jos saisin valita, eniten pelaisin frisbeegolfia.

Jenni Eskelinen Kuva: Kari Toivonen
Vuonna 2014 sain paikan maajoukkueeseen ja lähdin edustamaan Suomea EM-kisoihin Sveitsiin. Muistelen monesti EM-kisaa. Kisassa pelasin heikosti ensimmäisen kierroksen, mutta tiesin pystyväni parempaan. En pelaajana kuulunut ennakkosuosikkien listaan. Olinhan suhteellisen tuore kilpapelaaja ja rankingjärjestyksessä olin muistaakseni vasta 8. Toisella kierroksella pelasin jo huomattavasti paremmin ja tein nousua jo 6 parhaan joukkoon. Kolmannen kierroksen hyvällä tuloksella nousin jaetulle kärkisijalle. Finaalista en muistakaan juuri mitään muutakuin sen, että päätin pelata väylä kerrallaan omaa tasaista peliäni. Se toimi, ja lopulta voitin koko kisan ja minusta tuli ensimmäisellä edustuskerrallani Euroopanmestari. Uskomatonta – mutta totta!
Tulevan kesän Euroopan mestaruuskilpailut pelataan Oulussa, Meri-Toppilan frisbeegolfradalla. On kunnia päästä puolustamaan titteliäni omalla kotiradallani. Täytyy kuitenkin muistaa, että kilpailu ei tule olemaan helppo vaikka rata onkin tuttu. Meri-Toppilan frisbeegolfrataa tullaan muokkaamaan EM-kisoja varten, joten samalla tavalla minun tulee rataa treenata kuin muidenkin pelaajien. Yksi parhaista asioista kuitenkin kotikisoissa on se, että saan nukkua yöt omassa sängyssä, syödä aamupalan kotona ja pääsy radalle kestää 7 minuuttia. Tavoitteena on pelata tasainen kisa. Pyrin siihen, että voin kierrosten jälkeen olla tyytyväinen peliini. Tottakai mitalia lähden tavoittelemaan.
Valmistautumiseni EM-kisoihin on alkanut. Pyrin vahvistamaan heikkouksia ja saamaan heittoihin varmuutta yhä entisestään. Tämä kausi (2016) on ollut positiivinen ja nousujohteinen. Tietoisesti olen kisannut huomattavasti vähemmän kuin edellisinä vuosina, sillä haluan keskittyä EM-kisoihin.
Ennen kilpailuja otan rennosti ja muutama päivä aiemmin pyrin heittämään mahdollisimman paljon, jotta tatsi säilyy. Kisapäivänä ennen kisaa heittelen yleensä 6-9 väylää erilaisia heittoja ja puttailen parikymmentä minuuttia. Hyvä ruoka on myös tärkeää ennen kisaa.
Geneven EM-kisat olivat suomalaisjuhlaa. Suomalaiset voittivat yhteensä 8 mitalia, joista 4 kultaista. Frisbeegolfhypetys on Suomessa valloillaan ja suomalaiset pelaajat näyttävät menestyvän hyvin maailmalla. Uskon, että jokaisessa sarjassa suomalaisia nähdään podiumilla Oulussa.
Suomen joukkueen tavoitteina on tarjota ihmisille mahtava show pelaamalla niin hyvin kuin osataan. Eiköhän sillä sitten arvomitaleja tule kotiin vietäväksi. Nähdään siis Oulussa!
Frisbeegolfin tulo Suomeen
Ensimmäiset frisbeet kulkeutuivat Suomeen tiettävästi 1960-luvun lopulla. Frisbeegolfin harrastus aloitettiin 1970-luvulla ja ensimmäinen kiinteä rata rakennettiin Helsingin Meilahteen vuonna 1983 9-väyläisenä.
Suomalaisten kilpailumenestys sai myös alkunsa jo 1980-luvulla, kun Mikko Laakso (1986) ja Timo Pursio (1989) voittivat junioreiden maailmanmestaruudet.
Ratojen ja harrastajien määrä lisääntyi vähitellen 1990-luvulla. Uudelle vuosituhannelle siirtyessä kasvuvauhti kiihtyi jatkuvasti ja uusia ratoja rakennettiin muutamia vuodessa. Viimeisten vuosien aikana erilaiset radat ovat lisääntyneet vuosittain kymmenillä.
2000-luku on tuonut tullessaan muitakin merkittäviä virstanpylväitä, kuten ensimmäisen PDGA:n alaisen kilpailun sekä ensimmäisen Major-tason turnauksen, European Openin. Seuraavaa maailmanmestaruutta saatiin vielä odottaa vuoteen 2010, kun Seppo Paju voitti edeltäneiden maanmiestensä tavoin junioriluokan kultaa. Euroopanmestaruuskisat ovat olleet Suomelle yhtä menestyskulkua varsinkin viime vuosina. Mitaleita on kerätty joka luokassa ja mestaruuksiakin kahmalokaupalla.

Meri-Toppila Kuva: Hannu Hentilä/Innova Champion Europe
Tänä päivänä
Yli 500 kiinteän ratamme joukkoon mahtuu huomattava määrä haastavia 18 väylän kokonaisuuksia, kuten EM-kisojen näyttämö Meri-Toppila. Näiden ratojen väylillä voi tänäänkin tavata tukun nykyisiä sekä tulevaisuuden tähtiä.
Kasvu harrastuspaikkojen määrässä korreloi suoraan harrastajamäärien kanssa. Reilussa 10 vuodessa Suomen frisbeegolfliiton henkilöjäsenmäärä on 20-kertaistunut yli 5000:een. Rekisteröimättömiä harrastajia arvioidaan olevan karkeasti 100 000 – 200 000. Frisbeegolf nauttii Suomessa suurta suosiota koko kansan luontoliikuntamuotona ja on helposti saavutettavissa.
Terveys- ja luontoliikuntamuodon ohella lajin kilpaurheilullista puolta ajetaan siis Suomessa määrätietoisesti eteenpäin. Kilpailulisenssin haltijoita on reilusti yli 2000. Lajiliitto, jäsenseurat ja lajin kaupalliset toimijat yhteistyössä ja kukin tahoillaan kehittävät lajia ja tapahtumia jatkuvasti. Tämä on huomattu maailmalla ja suomalaista lajiosaamista arvostetaan.
EM-kisamenestystä
Suomalaisia euroopanmestareita ja menestyjiä on kertynyt 2000-luvulla komea sarja. Menestystä on tullut kaikissa joka toinen vuosi kisattavissa kisoissa. Viimeisimmistä EM-kisoista Genevestä 2014 haalimme peräti neljä mestaruutta: Jenni Eskelinen (FPO), Seppo Paju (MPO), Ville Piippo (MPM) ja Markku Tohni (MPG) puolustavat mestaruuksiaan Oulun kotikisoissa.
Oulun kotikisoista odotamme paitsi kilpailullista menestystä myös laadukasta urheilutapahtumaa, joka osaltaan viitoittaa tietä huipputason frisbeegolfkilpailun järjestämiselle. Olemme ylpeitä isännöidessämme Euroopan mestaruuskilpailuja upealla näyttämöllä ja osaavan järjestäjätahon avustuksella.
Uskomme, että Suomessa ja maailmalla frisbeegolfin menestystarina on vasta alkutaipaleellaan ja kasvun myötä laji saa jatkuvasti uusia mielenkiintoisia ulottuvuuksia. On hienoa seurata ja olla frisbeeyhteisön mukana toteuttamassa lennokasta tulevaisuutta.
Frisbeegolfradat Suomessa
EDGC 2014 tulokset
Sarjan edelliset artikkelit:
Martin Spliid ja frisbeegolf Tanskassa
Lukas Filandr ja frisbeegolf Tsekissä